TIUKKOJEN TAPPIOIDEN PUTKELLE JATKOA

Kisan taival miesten Ykköspesiksessä jatkui nihkeänä, kun sunnuntain vierasottelu Siilinjärvellä päättyi jälleen niukkaan tappioon. Loppulukemat tukalan helteisellä Mantulla kirjattiin kotijoukkueelle 2-0 (5-1, 6-4).

Kisa aloitti ottelussa juoksun teon, kun Aleksi Aholan onnekas kotiutuslyönti tuotti tulosta. SiiPe vastasi miehekkäästi niitaten tasoittavallaan neljä juoksua. Kisan takaa-ajo jäi piippuun, ja lopulta jakso luisui isännille helpohkosti 5-1.

Toisella jaksolla juoksuja lyötiin lähes tasatahtiin. Kolmannen vuoron tasoittavalla Kisa siirtyi 4-3 johtoon, kun Miika Keski-Petäjän kakkosrajasivallus tuotti kaksi juoksua.

Toisen jakson sisukkaasta taistelusta huolimatta Kisan sunnuntaiehtoo päättyi jälleen kerran pettymykseen. SiiPe kampesi päätösvuorossa rinnalle ja ohi Kimmo Lukkarin läpilyönnin turvin. Tasoittavalla sisävuorollaan vierasryhmä ei saanut ei juoksuja aikaiseksi, joten kolme sarjapistettä jäivät sarjan piikkipaikalla keikkuville savolaisille.

Kisan sarjaottelut jatkuvat ensi viikonloppuna kahdella koitoksella. Lauantaina keltapaidat matkaavat Ulvilaan ja sunnuntaina joukkue kohtaa Lievestuoreella Kempeleen.