KIRVELEVÄ TAPPIO JOKIOISILLA

Kisan vierasreissu keskiviikkona Jokioisille ei päättynyt ruusuisesti. Aurinkoisessa illassa keltapaidoille jäi luu käteen, kun kotijoukkue vei kaikki sarjapisteet lukemin 2-0 (6-1, 12-5).

Pirteästi ulkopelin osalta aloittanut Kisa jäi kotijoukkue Koetuksen jalkoihin molemmilla jaksoilla. Avausjaksolla heikko vuoro osui kolmanteen vuoroon, jossa isännät saivat onnistuneilla välilyönneillä hurmoksen päälle ja karkasivat jaksovoittoon.

Toisellakin jaksolla vierasjoukkueelle sattui mustia hetkiä, joiden aikana vastustaja sai taottua juoksuja ryppäissä. Lopullinen ratkaisu nähtiin jakson päätösvuorossa, jossa läpilyönnin turvin Jokioinen sai pellit kunnolla auki ja paineli selvänumeroiseen voittoon.

Kisan parhaana ottelussa palkittiin Miika Keski-Petäjä. Kakkospystin sai Ville Rauhala. Kisan seuraava koitos on sunnuntaina Lievestuoreella, jolloin vieraaksi saapuu Ylivieska.